 |
KARTSÖK |
|
Texterna är tillsvidare enbart på finska i enspråkigt finska kommuner. |
||
| Salo | Varsinais-Suomi | |
Latokartanon historiallinen ympäristö |
||
| Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Latokartanon historiallinen ympäristö | ||
| Kuvaus | ||
| Latokartanon kulttuuriympäristön perusrakenne juontuu keskiajalta ja sen muodostavat nykyinen Näsen kartano tilakeskuksineen sekä sitä ympäröivät keskiaikaista ruotsalaisperäistä uudisasutusta olevat kylät. Perniönjoen ja Kiskonjoen välisessä viljavassa laaksossa sijaitsevan Latokartanon historiallinen ympäristö muodostaa monipuolisen kohteen, jonka ajallinen syvyys on suuri ja jonka kerrostuneisuus on poikkeuksellisen rikas.
Perniönjoen pohjoispuolen asutuksella on rautakautiset juuret ja se edustaa Periniönjokilaakson suomenkielistä kanta-asutusta. Näsen kartanokeskus rakennuksineen on ollut asuttu 1690-luvulta lähtien, mutta kartanon kahden edeltävän vaiheen - 1500-1600-lukujen Näsen kuninkaankartanon sekä keskiaikaisen Helgån - Pyhäjoen - sijaintipaikat ovat säilyneet Muntolannokalla ja nykyisen Vanhakartanon tilan alueella. Keskiaikaista kehitystä ilmentävät myöskin Kalkkipuodinmäellä olevan, oletettavasti 1500-luvulla autioituneen kylän jäänteet. Alueen uudempia kerrostumia edustavat sen eteläosassa myllynraunio ja vuonna 1830 perustetun ruukin jäänteet Latokartanonkoskella sekä näistä länteen sijaitsevat Kuuston ruukin jäännökset. 1800-luvun teollista kehitystä edustavat myös Vanhakartanon lähellä sijainneen viinanpolttimon jäänteet. Latokartanon alueen poikki kulkee oletettavasti Suuren rantatien keskiaikainen, uuden ajan alun linjaus. Lisäksi alueella on kahden markkinapaikan jäänteet Vanhakartanolla ja Muntolannokalla. Nykyisen Näsen kartanon mansardikattoinen päärakennus on peräisin kustavilaiselta kaudelta, todennäköisesti 1790-luvulta. Sen nykyinen ulkoasu on vuodelta 1925. Arkkitehtien Alex. Nyströmin ja K.G. Björkenheimin laatimien ennallistamissuunnitelmien mukaan tehdyssä korjauksessa kustavilaiseen perusvolyymiin liitettiin klassillisia aiheita, kuten päätykolmiollinen poikkipääty ja pilareiden kannattelema avokuisti yläpuolisine parvekkeineen. Symmetriset siipirakennukset ja lukuisat talousrakennukset muodostavat peltomaisemasta nousevan tiheän rakennuskokonaisuuden. |
||
| Historia | ||
| Latokartanon historia ulottuu keskiajan alkuun, 1200-1300-lukujen taitteeseen. Alueella oli myös vanhempaa, lähinnä pronssikautista asutusta Kestriikin ja Preitin kylien alueilla. Keskiajan alussa Periniönjoen eteläpuolinen alue lienee kuitenkin ollut asumaton ja nykyasutuksen juuret voidaan juontaa alueelle siirtyneeseen ruotsalaisasutukseen. Perniönjoen eteläpuoliset alueet kuuluivat 1400-luvun alussa Helgån (Pyhäjoen) kuninkaankartanonlääniin. Itse kartano lienee yhtä vanha kuin asutus alueella ja ajoittunee 1200-1300-lukujen taitteeseen.
Pyhäjoen kuninkaankartano säilyi kruunun hallussa 1400-luvun alkuun, jolloin se lahjoitettiin kirkolle ja birgittalaisluostarin perustamispaikaksi. Paikan epäsopivuudesta johtuen luostari kuitenkin perustettiin nykyiseen Naantaliin ja Pyhäjoki siirtyi takaisin kruunulle. Kustaa Vaasan toimesta kartano siirrettiin vanhalta paikaltaan Perniön- ja Kiskonjokien yhtymäkohtaan Muntolannokalle ja liitettiin osaksi kuninkaan talouskartanoiden verkostoa. Kartanon nimi muuttui Näseksi ja noin sadan vuoden ajan kartano muodosti merkittävän alueellisen talous- ja teollisuuskeskuksen, joka toimi laajahkon alueen hallinnollisena ja veronkantokeskuksena ja jossa kasvatettiin sekä hevosia että viljaa. Muntolannokalla, jonne muodostui varhain 1600-luvulla markkinapaikka, toimi jonkin aikaa kivenhakkaaja Antonius Timmermanin veistämö, salpietarinkeittämö sekä laivatelakka. Myös nykyisen Vanhakartanon mailla toimi 1700-luvun puolivälissä markkinapaikka. Kartanon asuinkeskus siirrettiin nykyiselle paikalleen vuoden 1690 tienoilla. Tässä vaiheessa kartano oli jo läänityksenä siirtynyt Magnus De La Gardien laajan maaomaisuuden osaksi ja pudonnut merkitykseltään sivukartanoksi. Vanhimman kartanotontin läheisyyteen, Kiskojoen putouksen varrelle rakennettiin 1700-luvun alussa kankirautavasara Teijon ruukista tulevan takkiraudan takomista varten. Teollisuuslaitokset siirrettiin 1834 muutamia kilometrejä länteen Kuustoon paikkaan, jossa vanhastaan oli sijainnut kartanon mylly. Teollinen toiminta lakkasi 1895. Latokartanon laajalla alueella toimi jonkin aikaa myös viinanpolttimo. |
||
| Lisätietoa | ||
| Carl Gustaf Björkenheim, Näse-gård. Herrgårdar i Finland II. Helsingfors 1928.
Perniön historia I-II, Salo 1980, 1982. Marianna Niukkanen (toim.), Perniö. Kuninkaan ja kartanoiden pitäjä. Sukka - Suomen keskiaikainen kartanolaitos. Helsingin yliopisto 1997. Perniön kulttuuriympäristö ja arvot. Salon seudun rakennettu kulttuuriympäristö ja maisema. SARAKUM 2000-2004 projektiraportti. Salon seudun kunnat, Turun maakuntamuseo, Varsinais-Suomen liitto, Lounais-Suomen ympäristökeskus. 2005. |
||
| kohteeseen sisältyy: kartano; muinaisjäännös; mylly; talousrakennus; | ||
| ympäristön nykyluonne: agraarimaisema; | ||
Latokartanon viljelysmaisemaa. Johanna Forsius 2007. |
Näsen kartanon itäinen sivurakennus. Johanna Forsius 2007. |
| julkaisupäivämäärä 22.12.2009 | ||
| palaute kohdetiedoista | ||
| sivun alkuun | ||
SÖKALTERNATIV