 |
KARTSÖK |
|
| Texterna är tillsvidare enbart på finska i enspråkigt finska kommuner. | ||
| Kemijärvi Keminmaa Pelkosenniemi Rovaniemi Tervola | ||
Kemijoen jokivarsiasutus ja kirkkomaisemat |
||
| Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Kemijoen jokivarsiasutus ja kirkkomaisemat | ||
| Kuvaus | |
| Kemijokivarren kyläasutus, eriaikaiset kirkkoympäristöt ja yksittäiset pihapiirit kuvastavat erään Lapin tärkeimmän kulkureitin, Kemijoen varteen 1600-luvulta 1900-luvun alkuun syntynyttä omavaraistalouteen perustuvaa peräpohjalaista uudisasutusta. Asutuksen rakenne ja peruspiirteet ovat säilyneet joen muodostamassa maisemallisessa kehyksessä. Pihapiireissä on säilynyt lukuisia talonpoikaisklassismia edustavia 1800-luvun päärakennuksia koristeellisine kuisteineen, runsaasti eri-ikäisiä talousrakennuksia, kuten aittoja klassistisine koristeaiheineen sekä Kemijokivarrelle tyypillisiä, mutta muualla harvinaisia kaksikerroksisia venesuojia. Kirkonseudut muodostavat jokivarren maisemalliset kohokohdat. Sekä Keminmaalla että Tervolassa on säilynyt kahden eriaikaisen kirkon muodostama miljöö.
Vanhimmalle Kemijoen rakennuskannalle on tyypillistä sen sijainti aivan jokitörmän tuntumassa pelto- ja niittyaukeiden ympäröimänä. Lohenkalastus on ollut Kemijoen varren asukkaitten tärkein elinkeino ja vaurauden tuoja, mikä heijastuu rakennuskannan edustavuutena. Kemijokivarressa on venehuoneita Rovaniemeltä Pelkosenniemelle tulvarajan yläpuolella. Joen suuntaisten kaksikerroksisten venehuoneiden toisessa päädyssä on leveät pariovet. Suurimmat ovat yli 12 metriä pitkiä ja 9 metriä leveitä, jotta niihin on mahtunut kolme-neljä venettä. Keminmaalla keskiajan lopun harmaakivikirkko ja 1820-luvun empirekirkko muodostavat Kemin laajan kirkkopitäjän ytimen joen länsirannalla. Pyhälle Mikaelille omistetun harmaakivikirkon lautaisessa tynnyriholvissa on maalauksia vuodelta 1650. Jokivarteen viettävässä, kiviaidan ympäröimässä kirkkotarhassa on säilynyt hautamuistomerkkejä ja lukuisia talvihautojan jättämiä painaumia. Uutta keltaiseksi kalkittua päätytornillista pitkäkirkkoa ympäröi kiviaita komeine portteineen. Uuden kirkon kirkkotarhaan on haudattu vuoden 1918 sodassa kaatuneet sekä talvi- ja jatkosodan sankarivainajat. Jokirannassa on lääniarkkitehdin 1850-luvulla suunnitteleman pappilan rakennusryhmä, suurikokoinen lainamaksiini (1849) ja uiton pääerottelupaikka. Tervolassa Kemijoen molemmilla rannoilla kulkee vanha maantie. Tien ja joen väliselle rantavyöhykkeelle sijoittuu sekä Keminmaan että Tervolan jokivarsikylissä kymmeniä vanhoja talonpoikaispihapiirejä erityisesti Ala-Paakkolan, Paakkolan sekä Maulan, Koroiskylän, Ilmolan ja Hirmulan kylissä. Tervolan 1680-luvun tukipilarikirkko, 1860-luvulla rakennettu iso puukirkko sekä 1970-luvun seurakuntakeskus kirkkoineen kuvastavat Kemijokivarren väestönkehitystä ja seurakunnallisia konjunktuureja eri vuosisadoilla. Rovaniemellä jokivarsiasutus on edustavinta Ruikan ja Körkön kylien kohdalle, jossa rantapellot ovat hieman laajempia. Vanhimpia Ruikan tiloista on Ala-Ruikka, jonka päärakennus on 1700- ja 1800-lukujen vaihteesta. Körkön taloryhmä on Lapinsuvannon kohdalla virran etelärannalla. Kylämaisemaan kuuluu kolmen peräpohjalaispihapiirin lisäksi yksi sotien jälkeen rakennettu sekä lukuisa määrä latoja ja aittoja avoimessa viljelysmaisemassa. Juujärven kylä Kemijoen länsirannan niemellä Kemijärvellä on tiiviiksi ryhmäksi rakentunut ja kylässä on säilynyt jokivarren vanhaa talonpoikaista rakennuskantaa. Perinteistä rakennuskantaa on mm. Heimolan, Mäkiniemen, Heikkilän ja Ylijuujärven tiloilla, jonka päärakennus on vuodelta 1888 on kylän vanhimpia. Juujärven vanha koulurakennus on vuodelta 1929. Vanhoja hirsiaittoja, saunoja ja vajoja kylässä on säilynyt runsaasti. Pihapiireistä löytyy myös pyramidikattoisia kesänavettoja. Rantapellot ja niityt kylän ympärillä ovat osa jokivarren kulttuurimaisemaa. Kemijärvellä arkkitehti Bertel Liljequistin suunnittelema tornillinen pitkäkirkko ja toisen maailmansodan jälkeen rakennettu rautatie- ja maantiesilta muodostavat jälleenrakennuskauden näyttävän monumentin. Kemijärven kirkko korkeine torneineen on kaus näkyvä maamerkki. Kirkon vieressä on säilynyt ylikiiminkiläisen kirkonrakentaja Heikki Väänäsen 1774 rakentama tapuli. Kolminivelisen tapulin tunnusmerkkejä ovat barokin tyyliin kaartuvat paanukatot. Tien toisella puolella on Kemijärven pappila ja kirkkoaukion laidalla entinen apteekki. Pelkosenniemellä on hyvin säilynyt 1900-luvun alkupuolen kirkonkylämiljöö kirkkoineen, pappiloineen, matkustajakoteineen ja paloasemineen, sairaaloineen ja virkataloineen. Saunavaaran-Arvospuolen kohdalla on joen molemilla rannoilla hyvin säilynyttä rakennuskantaa. Kairala on nauhamaisesti Kemijoen yläjuoksulla Kitisen molemmin puolin rakentunut maatalouskylä. Lapin sodan aikana itärannan asutus tuhoutui täysin kun taas hävitykseltä välttyneellä länsirannalla on säilynyt useita kymmeniä vanhoja perinteisiä hirsirakennuksia. Pihapiirit, jotka ovat sijoittuneet Sodankylään vievän tien molemmin puolin, on yleisesti rakennettu kolmelta sivustaltaan umpeen. Osa kylän taloista, kuten Talvensaari, Marttiini ja Pelkola ovat koristelultaan rikkaita. Juujärven ja Kairalan kylät ovat valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. |
|
| Historia | |
| Kemijoki oli yksi Euroopan tuottoisimmista lohijoista ennen voimalaistosten rakentamista. Vaikka lohenkalastus keskittyi joen alajuoksulle 15 km matkalle Taivalkoskelta etelään, sillä oli merkitystä myös Kemijärven yläpuoliselle jokiosuudelle.
Kemijoen suupuoleen alkoi juurtua pysyvää talonpoikaisasutusta jo 1000-luvun alussa. Ensimmäiset asukkaat saapuivat Satakunnasta ja Hämeestä sekä Karjalasta lohikalastuksen houkuttelemina. Kemijokivarren asuttivat ja ottivat maanviljelykseen lohitalonpojat alkaen Kemijoen rannikolta ja jokisuusta kohti pohjoista. Keskiaikainen kiinteä asutus syntyi jokisuuhun Valmarin alueelle ja lähti leviämään pitkin jokirantoja kohti pohjoisen erämaita. Rovaniemen korkeudella peräpohjalainen maanviljelyskulttuuri levisi varsinaisesti 1500-luvun aikana. Kemin seurakunta perustettiin 1329. Ensimmäinen kirkko rakennettiin Valmarinniemeen Kemijoen itärannalla. Laajimmillaan Kemin emäseurakuntaan ja suurpitäjään kuuluivat nykyisten Simon, Kemin, Keminmaan, Tervolan, Rovaniemen ja Kemijärven kuntien alueet. Kaupankäynti keskittyi 1500-luvun alussa valmistuneen kivikirkon läheisyydessä sijainneelle Haminasaarelle, kolme kilometriä Valmarinniemestä ylävirtaan. Harmaakivikirkko jäi liian pienenä pois vakituisesta käytöstä jo 1780-luvulla, minkä jälkeen sitä käytettiin pitkään talvihautana ja hautapaikkana. Kirkko kunnostettiin ensimmäisiä kertoja 1930-luvulla, jolloin myös sen maalaukset konservoitiin. Uuden kirkon suunnitteli pietarsaarelainen kirkonrakentaja ja rakennusmestari Jacob Rijf, joka oli valittu 1784 Länsipohjan viralliseksi lääninrakennusmestariksi. Tämän "keskimmäisen" kirkon perustus kuitenkin sortui ja uusi kirkko rakennettiin Intendentinkonttorissa tehtyjen piirustusten (C.L. Engel) mukaan rakennusmestari Erik Korpin johdolla 1824-1827. Keminmaan pappilan (1859) suunnitteli Oulun läänin lääninarkkitehti L.I. Lindqvist. Kemin alaisena saarnahuoneena toiminut Tervola korotettiin kappeliksi 1673 ja seurakunta itsenäistyi 1880. Vuosina 1687-1689 rakennettu Tervolan vanha kirkko jäi pois käytöstä 1864, kun sen viereen rakennettu uusi kirkko valmistui. Oulun läänin lääninarkkitehdin L.I. Lindqvistin suunnittelema puukirkko eli ns. isokirkko rakennettiin 1861-1864 ja se oli ensimmäisiä selkeästi uusgoottilaisia puukirkkoja Suomessa. Isokirkko jätettiin liian suurena autiokirkoksi 1950, jolloin vanha kirkko kunnostuksen jälkeen otettiin uudelleen käyttöön. 1974 rakennetun seurakuntakeskuksen valmistumisen jälkeen jäivät edelliset kirkot vain kesäkäyttöön. Kemijärvellä kirkollinen toiminta alkoi 1648, jolloin Lapualta kotoisin oleva Jakob Lapodius määrättiin Kemin seurakunnan kappalaiseksi asemapaikkanaan Kemijärvi. Näihin aikoihin valmistui myös seurakunnan ensimmäinen kirkko. Kemijärvestä tuli 1779 oma seurakunta, johon kuului myös Kuolajärvi (Salla). Kemijärven kirkon tapuli valmistui 1774 Kemijärven järjestyksessään toisen kirkon (1694) tapuliksi. 1830-luvulla Kemijärvelle rakennettiin arkkitehti C.L. Engelin piirustusten mukainen suurempi puinen ristikirkko ja vanha kirkko purettiin. Kirkko korjattiin 1929 arkkitehti Alvar Aallon suunnitelmin, mutta se tuhoutui Lapin sodassa saksalaisten vetäytyessä Kemijärveltä. Kellotapuli säästyi. Nykyinen, arkkitehti Bertel Liljeqvistin suuunnittelema kirkko rakennettiin 1949-1950 Amerikan luterilaisten kirkkojen lahjoitusvaroilla ja vihittiin käyttöön juhannuksena 1951. Pelkosenniemen seurakunta erotettiin Sodankylän emäseurakunnasta 1916. |
|
| Lisätietoa | |
| K.I. Cajanus, Piirteitä Kemin maaseurakunnan kirkkojen historiasta. Tornio 1927.
Kustaa Vilkuna, Lohi: Kemijoen ja sen lähialueen lohenkalastuksen historia. 1974. Risto Kuosmanen, Kemijärven historia II. Kemijärvi 1870-luvulta 1970-luvun alkuun. Kemijärvi 1978. Lapin rakennusperintö. Lapin läänin rakennusperinne ry 1984. Jouko Vahtola, "Suomalaisen asutuksen synty ja kehitys Lapissa", M. Linkola (toim.), Lappi 4, Saamelaisten ja suomalaisten maa. 1985. Tervolan ja Simon kirkot. Suomen kirkot 14. Museovirasto 1987. Raili Rytkönen, Kemijärven historia 1, noin vuoteen 1870. Kemijärven kaupunki 1990. Päivi Rahikainen, Peräpohjolan venehuoneet. Raito 2/1992. Arvokkaat maisema-alueet. Maisema-aluetyöryhmän mietintö. Mietintö 66/1992. Ympäristöministeriö. Ympäristönsuojeluosasto 1993. Aimo Kehusmaa - Samuli Onnela, Suur-Sodankylän historia 1. Sodankylä, Sompio ja Kemikylä osana Kemin Lappia vuoteen 1747. Suur-Sodankylän historiatoimikunta 1995. Matti Saarnisto - Hannu Kotivuori - Jouko Vahtola - Matti Enbuske, Rovaniemen historia vuoteen 1721. Kotatulilta savupirtin suojaan. 1995. Jarmo Lokio, Lapin kulttuuriympäristöohjelma. Lapin ympäristökeskus. Rovaniemi 1996. Matti Enbuske, Tukkimiesten ja kauppiaiden kairoilla. Peräpohjolan keskusseudulla. Rovaniemen historia. Jokivarsien kasvatit ja junantuomat vuoteen 1990. Jyväskylä 1997. Pentti Koivunen, Jouko Vahtola, Reija Satokangas ja Martti Itkonen, Keminmaan historia. Keminmaan kunta, Keminmaan seurakunta. Jyväskylä 1997. Loue, Horma, Kurvila ja seitsemän kesänavettaa. Louen Kylähistoriapiiri. Tornio 1998. Satu Kalpio ja Tarja Bergman, Lapin perinnemaisemat. Alueelliset ympäristöjulkaisut 116. Lapin ympäristökeskus ja Metsähallitus 1999. Kari Tallavaara, Kairavuopiolaiset. 300 vuotta Kairalan kylähistoriaa. Tornio 2000. Maiseman muisti. Valtakunnallisesti merkittävät muinaisjäännökset. Museovirasto, arkeologian osasto 2001. Helvi Julkunen, Talonpoikana Kemijokivarressa. Saarijärvi 2003. Samuli Onnela, Suur-Sodankylän historia 2. Suurpitäjä saamelaisten ja suomalaisten maana vuosina 1747-1916. Suur-Sodankylän historiatoimikunta 2006. Markus Hiekkanen, Suomen keskiajan kivikirkot. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 1117. 2007. "Lapin kulttuuriympäristöt tutuksi" -inventointihanke 2004-2008, aineistot. Lapin ympäristökeskus. Marjut Kokko, Anna Kurkela, Antti Pihkala ja Kari Tallavaara, Komiat kylät pohjoisen maisemassa. Kairalan ja Luiron maisemanhoitoalueen, hoito- ja käyttösuunnitelma. Suomen ympäristö 9/2009. Tiina Elo, Sirkka-Liisa Seppälä, Vesistöjä ja vaaramaisemia. Kemijärven kulttuuriympäristöohjelma. Suomen ympäristö 22/2011. Ympäristöministeriö, Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 2011. |
|
| kohteeseen sisältyy: kirkko; koulu; navetta; pappila; pihapiiri; talonpoikaistalo; talousrakennus; | |
| ympäristön nykyluonne: agraarimaisema; | |
Juujärven kylä Kemijärvellä. Hannu Vallas 2006. |
Keminmaan vanha, keskiaikainen kirkko. Johanna Forsius 2008. |
Keminmaan uusi kirkko Johanna Forsius 2008. |
| julkaisupäivämäärä 22.12.2009 | ||
| palaute kohdetiedoista | ||
| sivun alkuun | ||
SÖKALTERNATIV