 |
KARTSÖK |
|
Texterna är tillsvidare enbart på finska i enspråkigt finska kommuner. |
||
| Karkkila | Uusimaa | |
Högforsin ruukinalue |
||
| Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Högforsin ruukinalue | ||
| Kuvaus | ||
| Högforsin ruukin eri-ikäiset tuotantorakennukset, ruukinpatruunan kartano puistoineen ja työväen asuinalueet pihapiireineen muodostavat historiallisen miljöön, jossa yhdistyvät onnistuneella tavalla teollisen yhdyskunnan perinne, 1820-luvulta alkaen toiminut ja yhä toimiva teollisuustuotanto, teollisuustilojen uusi käyttö sekä asuminen. Högforsin ruukin merkkituotteet, kuten padat, liedet, kylpyammeet ja lämpöpatterit, ovat tulleet tutuiksi Suomen kotitalouksissa jo 1800-luvulta alkaen.
Alueen läpi virtaavan joen äärellä kosken partaalla on sen vanhin teollisuushistoriallinen kohde, masuuni, ruukin ensimmäinen tuotantolaitos, joka havainnollistaa nykyään nähtävyyskäytössä takki- eli raakaraudan valmistuksen vaiheita 1823-1915. Masuunin lähistöllä on ruukinpatruuna Bremerin 1858 rakennuttama ruukinkartano hoidettuine puistoineen. Valimomuseo toimii tehtaan entisessä konttorirakennuksessa. Eri-ikäiset tuotantorakennukset sijaitsevat joen itä- ja länsirannoilla. Maamerkkeinä ovat tehtaan piiput. Tehdasalueen punatiilisestä rakennuskannasta vanhimmat ovat konepaja ja valimo 1800-luvulta joen länsirannalla. Joen toisella puolella olevaa suurta konepajaa vuodelta 1928 on laajennettu 1930-luvulla kahdesti. Joen mutkassa ns. Alaemalin emalointilaitosta varten rakennetut tilat ovat eri vuosikymmeniltä, vanhin vuodelta 1919. Huomattava osa teollisuusrakennuksista on rakennettu 1930-luvulla arkkitehti Bertel Liljeqvistin suunnitelman mukaan. Osassa tuotantotiloista toimii yhä valimo, osassa muita yrityksiä, Karkkilan kaupungin kaupungintalo ja kirjasto on sijoitettu konepajarakennukseen. Aiemmin sulkeutunut teollisuustyön ympäristö on onnistuneesti liitetty uudiskäytön myötä osaksi ruukkiyhdyskunnan ympärille kasvanutta Karkkilan kaupunkia. Asuinalueet ovat tuotantoalueen ulkopuolella. Högforsin ruukin vanhimpia työväen asuinalueita on joen eteläpuolella sijaitseva Fagerkulla. Alueella toimii työväenasuntomuseo, jossa on yhden tai useamman perheen asuinrakennuksiin sisustettuja työläiskoteja 1870-luvulta 1960-luvulle. Vanhin säilynyt rakennus on Mäntylä, joka on siirretty Fagerkullaan 1870 ruukin tilalta. Pakari on tiilinen 1919 rakennettu leivintupa. Fagerkullassa useimpien pihapiirien talot ovat 1920-luvulla rakennettuja puolitoistakerroksisia, punamullattuja, valkonurkkaisia tyyppitaloja. Vanhan Turun maantien tehtaanpuoleisella laidalla on 1800-luvun lopulla rakennettu tehtaan kansakoulu ja Vanhankylän puoleisessa päässä 1920-luvun virkailijoiden asuinkatu ja 1940-luvun virkailijoiden tyyppitaloalue. Lemmoin asuinalue on Högforsin tehtaan sotien jälkeen rakennuttama. Valmistalojen, 18 neljän perheen rivitalon, asemapiirros on Carolus Lindbergin käsialaa. Rakennukset kuuluvat Högforsin varsinaisten työväen asuinalueiden viimeiseen aktiiviseen rakennusvaiheeseen. Kulonsuonmäellä nähtävillä olevat Rautamäen vaikuttavat kaivoskuilut, joista on louhittu rautamalmia 1817-1888, sijaitsevat Valtatie 2:n varrella, noin kahdeksan kilometriä Karkkilan keskustan ulkopuolella. |
||
| Historia | ||
| Vihdin pitäjän Pyhäjärven kappelin Kulonsuonmäeltä löydettiin rautaa 1800-luvun alussa ja rautakaivos perustettiin 1817. Kaivoksen omistajat Arvid Henrik Bökman ja Johan Jacob Dreilick perustivat rautamalmin jalostusta varten masuunin Karjaanjoen varrella sijaitsevan kosken partaalle 1820, ruukille annettiin nimi Högfors. Masuunissa sulatettiin rautaa 1823 ja samalla alkoi pienimuotoinen valaminen. Kulonsuonmäen rauta sopi hyvin valamiseen.
Högforsin perustamisen taustalla oli teollisuuspoliittisiakin tavoitteita, jotka osaltaan loivat edellytyksiä rautatehtaan toiminnalle. Uudessa suuriruhtinaskunnassa malmin ja takkiraudan tuonti Ruotsista vakeutui, mutta koska hallitus piti rautateollisuutta tärkeänä, sai Suomi 1821 oman vuorihallituksen, joka pyrki lisäämään malmintuotantoa ja uusien teknisten menetelmien käyttöönottoa. Kokenut teollisuusmies Joseph Bremer toimi Högforsin ruukinpatruunana 1836-1874. Bremer rakennutti 1843 masuunin viereen ruukinkartanon. Kartano paloi, mutta sen tilalle rakennettiin saman tien uusi. Bremerin kehittämänä Högfors menestyi. Ruukin historian kannalta ratkaisevin uutuus oli valimo, joka on taannut Högforsin ruukin toiminnan jatkuvuuden. Ruukki valmisti valimossa mm. patoja, pannuja, vesipyöriä, silitysrautoja, hautaristejä ja mortteleita. 1842 valmistui konepaja ja 1853 otettiin käyttöön Suomen ensimmäinen putlaus- ja valssilaitos, jossa valmistettiin taottavaa kankirautaa. Putlaus- ja valssilaitos lopetettiin 1898 ja rakennus muutettiin hienotaepajaksi. Patruunana 1885-1906 toimineen Wolter Ramsayn aikana ruukista muodostui merkittävä tuotantolaitos. 1800-luvun lopulla kehitettiin valimon kokovalmisteet kuten liedet ja kamiinat ja jo 1890-luvulla Högfors oli Suomen suurin valimo. 1903 toimintansa aloittaneen lämpöteknillisen osaston tuotteet, radiaattorit ja keskuslämmityskattilat, olivat alallaan ensimmäisiä Suomessa. Högforsin portaita, valurautapylväitä, vesijohtoja ym. vietiin rakennuksille etenkin Helsinkiin. Ruukki oli merkittävin rakennus- ja valutavarain valmistaja Suomessa. Hyvinkää-Högfors -kapearaiteinen rautatie toimi 1911-1967. Masuunin toiminta lopetettiin 1916 ja 1925 masuunin puuosat purettiin. Jäljelle jäänyt masuunin sydän oli pitkään vailla käyttöä. Nykyisin masuunirakennelma on osittain restauroituna ja osittain rekonstruoituna osa ruukin toimintaa esittelevää museota. Tehdas liitettiin 1933 Kymi Oy:n alaisuuteen ja ruukinpatruunoiden aika oli ohi. Rakennustoiminta joen molemmin puolin oli vilkasta 1920-1930–luvulla ja alue tiivistyi entisestään. Uusi konepaja valmistui 1928, maan ensimmäinen mekanisoitu valimo 1938. Ns. Alaemalin alueelle perustettiin 1926 Suomen ensimmäinen emaloimislaitos, jota 1930-luvulla laajennettiin. Högforsin ”monopolituote” Suomessa oli 1927 alkaen emalipintainen kylpyamme, "Högfors amme - ilonamme". Samalla alkoi astioiden emalointi. Toisen maailmansodan jälkeisten sotakorvausten ja kehittyneen teknologian ansiosta tehdas nousi Pohjoismaiden johtavaksi valimoksi, jossa työntekijöitä oli parhaimmillaan noin 1800. Vuoden 1975 energiakriisin seurauksena aravarakennusten kylpyammeita ryhdyttiin korvaamaan suihkuilla ja viimeinen amme valmistettiin 1977. Energiakriisin ja teollisuuden rakennemuutoksen jälkeen keskityttiin valamiseen. Osa isoista tehdashalleista jäi tyhjilleen ja työntekijöiden määrä laski 1980-luvulle tultaessa murto-osaan entisestä. 1980-luvun puolivälissä perustettiin ns. Högfors-projekti, joka kehitti uutta käyttöä vanhoille teollisuustiloille. Yhä toimivan tuotantolaitoksen nimi muuttui 1990-luvun lopulla Componentaksi. Tehtaan suursarjavalimo valmistui vanhoihin teollisuustiloihin 2004 ja uusi karkaisimo sen jälkeen. |
||
| Lisätietoa | ||
| Eevert Laine, Suomen vuoritoimi 1809-1882. Historiallisia tutkimuksia XXXI;2. 1948.
Masugn som blev storgjuteri. Högfors bruk I-II. 1952. Rakennussuojelukomitean mietintö. Komiteanmietintö 1974:80. Helsinki 1974. Erkki Härö, Suomalaisen ruukinmiljöön yleispiirteet. Muistomerkki - kirjoituksia Antero Sinisalolle. Helsinki 1987. Lauri Putkonen, Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat teollisuusympäristöt. Tutkimus 4/1988. Ympäristöministeriö. Helsinki 1989. Päivi Tahvanainen, Länsi-Uudenmaan kulttuurimaisemainventointi. Länsi-Uudenmaan seutukaavaliitto. Lohja 1990. Harry Schulman (toim.), Teollisen yhdyskunnan murros. Tapaus Högfors: Vanha perinne ja uudet visiot. Helsinki 1991. Seppo Aalto ja Kimmo Rentola, Karkkilan historia. Jyväskylä 1992. Päivi Mikola, Risto Hakomäki, Karkkilan vanha rakennuskulttuuri. 1994. Tiina Valpola, Suojelun arkea: miten toteutui tapaus Högfors. Diplomityö. Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosaston tutkimuksia 1996/8. Teknillinen korkeakoulu 1996. Uudenmaan liiton alueen ruukit. Selvitys metalliruukkien nykytilanteesta, kehittämismahdollisuuksista ja -edellytyksistä. Uudenmaan liitto 1996. Asko Salokorpi, Suomen rautaruukit. Keuruu 1999. Sakari Hänninen, Kirsti Salmi-Nikander, Tiina Valpola (toim.), Meeting Local Challenges, Mapping Identities. Papers on Labour History V. Helsinki 1999. C. J. Cedercreutz, Bruksliv. Från Warkaus till Högfors 1919-1968. SLS 2005. |
||
| kohteeseen sisältyy: kaivos; kartano; kaupungintalo; koulu; museo; muu kulttuurirakennus; muu teollisuusrakennus; puisto; ruukki; työväen asuintalo; | ||
| ympäristön nykyluonne: taajama; | ||
Högforsin ruukinaluetta. Hannu Vallas 1998. |
Högforsin ruukin masuuni ja suojarakennus. Soile Tirilä 2003. |
Högforsin entistä tehdasaluetta Karkkilassa. Mikko Härö 2007. |
| julkaisupäivämäärä 22.12.2009 | ||
| palaute kohdetiedoista | ||
| sivun alkuun | ||
SÖKALTERNATIV