 |
KARTSÖK |
|
Texterna är tillsvidare enbart på finska i enspråkigt finska kommuner. |
||
| Vaala | Pohjois-Pohjanmaa | |
Lamminahon talonpoikaistila |
||
| Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Lamminahon talonpoikaistila | ||
| Kuvaus | ||
| Lamminahon talonpoikaistilan rakennusryhmä on poikkeuksellisen hyvin säilynyt esimerkki Oulujokivarren vanhasta rakennuskannasta. Museokäyttöön kunnostettu pihapiiri esittelee 1800-luvun alkupuolen talonpoikaisarkkitehtuuria sekä koskenlaskuun ja tervankuljetukseen liittyviä perinteitä Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan merkittävimmän tervareitin varressa.
Lamminahon tila sijaitsee Niskakosken törmällä, Niskan kylässä, mistä Oulujoki lähtee työntymään kohti länttä ja merta. Terva- ja kauppareitti Kainuusta Pohjanlahdelle on kulkenut Oulujokea pitkin Lamminahon editse. Lamminahon 1800-luvun alkuvuosikymmenellä rakennettu asuinrakennus on perinteistä pohjoispohjalaista talonpoikaisarkkitehtuuria - alkuperäinen suuri savupirtti on vasta 1900-luvun alussa muutettu uloslämpiäväksi. Asuinrakennus, sitä vastapäätä oleva navetta- ja tallirakennus sekä kolmiosainen luhtirivi muodostavat nelikulmaisen pihapiirin, johon liittyy vanha sauna, entinen viinapränni. Pihapiirin eteläpuolella on törmäaitta vuodelta 1793 ja kolmikerroksinen aitta sekä kivikellari korkeassa jokitörmässä. Etäämpänä on kolmen aitan ja vanhan tallin muodostama rakennusryhmä. Lisäksi alueella on vanha riihi ja siihen liittyvä lato, sysikoppi, elosuoja ja peltolato. Pihapiirin ulkopuolella olevissa 1700- ja 1800-luvuilla rakennetuissa talousrakennuksissa on arvokkaita kansanomaisen rakennustavan yksityiskohtia. Oulujoen voimalaitosrakentamisen seurauksena joen pinta on Lamminahon kohdalla nykyisin noin 11 metriä korkeammalla kuin joen virratessa vapaana. Vesi peittää alleen Lamminahon edustalla olleet saaret ja alavirrassa sijainneen myllynpaikan. |
||
| Historia | ||
| Oulujoen kosket alkoivat Vaalan pyörteestä; tässä oli Kainuun ja merimaiden raja, Kainuun portti, kaiken yli- ja alamaiden välisen liikenteen solmukohta. Lamminahon uudistila perustettiin 1750-luvulla kosken sivuun jääneen lahdelman eli "lammin" partaalle. Uudistilan omistajat käyttivät sen mukaisesti nimeä Lamminparras, joka sittemmin vaihtui Lamminahoksi. Joki oli pitkälle 1940-luvulle saakka pääkulkuväylä Pohjanlahdelle. Lamminahon isännät olivat valantehneitä laskumiehiä, koskenlaskijoita, joiden vastuullinen tehtävä oli luotsata Oulua kohti matkaavat veneet halki Niskakosken putousten. 1800-luvun loppupuolella suosittua Oulujoen koskireittiä kulkevat matkailijat ja urheilukalastajat saivat majoituksen Niskakoskella Lamminahon talossa.
Lamminaho säilyi jakamattomana saman suvun hallussa yli kahdensadan vuoden ajan. Museovirasto otti vastaan testamentilla ja lahjakirjalla Lamminahon tilan irtaimistoineen 1992. Talo kunnostettiin museokäyttöön ja luovutettiin Vaalan kunnalle. Lamminahon tila siirtyi Museovirastolta Senaatti-kiinteistöjen haltuun vuoden 2014 alussa. |
||
| Lisätietoa | ||
| Alfred Kolehmainen ja Veijo Laine, Suomalainen talonpoikaistalo. 1980.
Jorma Keränen, Kainuun asuttaminen. Studia historica Jyväskyläensia 28. Jyväskylän yliopisto 1984. Matti Huurre ja Jouko Vahtola, Oulujokilaakson historia - Kivikaudelta vuoteen 1865. Hailuodon, Kempeleen, Limingan, Lumijoen, Muhoksen, Oulunsalon, Temmeksen, Tyrnävän, Utajärven ja Vaalan kunnat ja seurakunnat, Oulun kaupunki ja seurakunnat ja Oulujoki-Seura r.y 1991. Pirkko Sihvo, Lamminaho. Elämää Oulujoen Niskakoskella. Museovirasto 1996. Simo Mäkelä (toim.), Vaala, Oulujärven pitäjä. Vaalan kunta 2000. Pirjo Siipola, Vaalan kulttuuriympäristöohjelma. Alueelliset ympäristöjulkaisut 205. Kainuun ympäristökeskus 2002. |
||
| kohteeseen sisältyy: museo; pihapiiri; talonpoikaistalo; | ||
| ympäristön nykyluonne: agraarimaisema; | ||
Lamminaho Oulujokivarressa. Hilkka Högström 2009. |
Lamminahon pihapiiriä. Hilkka Högström 2009. |
Lamminahon talousrakennuksia. Hilkka Högström 2009. |
| julkaisupäivämäärä 22.12.2009 | ||
| palaute kohdetiedoista | ||
| sivun alkuun | ||
SÖKALTERNATIV