KARTSÖK |
Texterna är tillsvidare enbart på finska i enspråkigt finska kommuner. |
||
Jämsä | Keski-Suomi | |
Jämsänjoen agraarimaisema |
||
Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Jämsänjoen agraarimaisema |
Kuvaus | ||
Jämsänjoen molemmin puolin ulottuvalle viljavalle alueelle on jo varhain keskittynyt suuria talonpoikaisia maatiloja, joiden 1800-luvulla muotoutunut rakennuskanta noudattaa monessa pihapiirissä empirekaudelle ominaista säätyläistilojen arkkitehtuuria. Pitkästä asutushistoriasta muistuttaa joen varrella oleva rautakautinen kalmisto.
Savikkoalueella sijaitseva Jämsänjokilaakso tunnetaankin Keski-Suomen vilja-aittana. Jämsän taajamarakenteen eteläpuolella oleva alue polveilee avoimena maanviljelysmaisemana. Joen itärannalla on mm. Ala-Mannisen, Vinnin, Puttolan ja Ruotsulan tilat sekä vastarannalla joen mutkassa Karhala, Niemi ja Saari. Kaikki tilat peltoineen sisältyvät laajempaan Jämsänjokilaakson maakunnallisesti arvokkaaseen kulttuurimaisema-alueeseen. |
||
Historia | ||
Jämsänjokivarsi oli asuttua seutua jo viikinkiajalla. 1940-luvulla löydetyn kalmiston esineet ajoitetaan 900-luvulle. Alueen otollisuudesta asutukselle kertovat myös monet alueelta tunnetut kivikautiset asuinpaikat. Moreeni- ja kallioalueiden rajaama hedelmällinen jokilaakso muodosti jo 1500-luvulla merkittävän asutuskeskittymän muuten harvaanasutulla seudulla.
Kantatilat Vinni, Manniset, Ruotsula ja Puttola sekä länsirannalla Saari, Karhala ja Niemi olivat olemassa jo 1500-luvun lopulla. Alustalais- ja torppariasutusta muodostui mm. Turkinkylälle sekä Vaherintien, Jokisuuntien ja Kaipolantien varsille. |
||
Lisätietoa | ||
Lauri Kuusanmäki, Jämsäläisen talonpoikaismahdin vaiheita. Keski-Suomea ja keskisuomalaisia II. 1951.
Kerttu Itkonen, Jämsäläisiä empirerakennuksia. Suomen Museo 1968. Keijo K. Kulha, Vanhan Jämsän historia 1860-luvulta vuoteen 1925. Vanhan Jämsän historiatoimikunta 1975. Auli Patjas, Jämsän rakennusperintö. Jämsän kaupunki 1982. Keski-Suomen maakunnallisesti arvokkaat kulttuurimaisema-alueet. Keski-Suomen liitto, julkaisu B61, 1996. Jämsän jokilaakson kulttuuriympäristö. Täydennysinventointi. Keski-Suomen museo 1997. Jussi Jäppinen (toim.), Viestejä maisemassa. Keskisuomalainen kulttuuriympäristö. Jyväskylä 2006. |
||
kohteeseen sisältyy: kylä; talonpoikaistalo; talousrakennus; | ||
ympäristön nykyluonne: agraarimaisema; | ||
julkaisupäivämäärä 22.12.2009 | ||
palaute kohdetiedoista | ||
sivun alkuun | ||