Museiverket

 SÖKALTERNATIV

objekt landskapsvis
 

KARTSÖK

landskapskarta Lappland Mellersta Österbotten Norra Österbotten Kajanaland Norra Karelen Södra Karelen Österbotten Norra Savolax Södra Savolax Kymmenedalen Mellersta Finland Södra Österbotten Päijänne-Tavastland Nyland - östra Egentliga Tavastland Nyland - västra Birkaland Satakunta Egentliga Finland

Texterna är tillsvidare enbart på finska i enspråkigt finska kommuner.

Valkeakoski Pirkanmaa

Historiallinen Sääksmäki

Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Historiallinen Sääksmäki
Kuvaus
Sääksmäki on Sydän-Hämeen keskeisimpiä muinaispitäjiä ja Sääksmäen Rapolan muinaislinna on hallinnut aikanaan Hämeen tärkeimpiä vesistöreittejä. Asutus ja maanviljely ovat jatkuneet Rapolanharjun etelärinteellä rautakaudelta asti.

Vanajaveden vesistö jakaa Sääksmäen maantieteellisesti kolmeen osaan: Kirkonpuoli, Saarioispuoli ja Pohjois-Sääksmäki. Rapolanharjun laelta avautuu näkymä erittäin edustavaan kulttuurimaisemaan, josta erottuu yksittäisinä kohteina Sääksmäen kirkko, Voipaalan ja Rapolan kartanot, Rapolanharjun eteläpuolelle sijoittuva Huittulan kylä sekä ympäröivät viljelykset ja vesialueet.

Rapolanharjun laella sijaitseva Rapolan linna on maamme suurin esihistoriallisen ajan varustus. Linnavuoren länsi- ja luoteispuolella on laaja rautakautinen kalmistoalue. Rapolan muinaislinnan ympärille esihistoriallisella ajalla kasvaneen asutuksen jatkuvuudesta kertova keskiaikainen kirkko on maisemallisesti kiinteä osa alueen kulttuuriympäristöä. Kirkko noudattaa keskiaikaisen kirkon perustyyppiä. Pohjoispuolella on kuitenkin sakariston sijasta 1800-luvun laajennusosa ja eteläpuolella 1930-luvulla tehty asehuoneen muotoa mukaileva laajennus.

Kirkon itäpäädyn tiilikoristelun muodostava kookas ristikomero toistuu länsipäädyssä ja siihen liittyvissä pyörö- ja nauhakomeroissa on myös maalauskoristelua. Kirkkosalia kattaa suippokaarinen betoniholvi, joka on koristemaalauksineen kiinteän sisustuksen tavoin 1930-luvun alusta. Kirkkotarhassa olevan kellotapulin kivinen alaosa kuuluu paikalle jo 1700-luvun loppupuolella rakennettuun tapuliin. Nykyasu, jossa tapulin yläosa on betonirakenteinen, on arkkitehti Kauno S. Kallion käsialaa. Hän on myös piirtänyt kiviaidan luoteispuolella olevan ruumiskellarirakennuksen.

Rapolanharjun juurella sijaitsevat Rapolan ja Voipaalan kartanot. Rapolan kartanon pihapiirissä on 1813 rakennetun päärakennuksen lisäksi pirttirakennus, pitkä kivinavetta ja vanha aittarakennus. Englantilaistyylinen puisto on 1800-luvun keskivaiheilta. Idyllinen puukujanne johtaa Rapolanharjun etelärinteellä sijaitsevaan Voipaalan kartanoon. Voipaalan nykyinen, Heikki Tiitolan suunnittelema jugendtyylinen päärakennus on vuodelta 1912, mutta rakennusten ryhmittely ja rinteen geometrinen barokkipuutarha periytyvät 1700-luvun lopulta.

Rapolanharjun etelärinteellä sijaitsevine rakennuksineen Huittulan kylä on yksi parhaiten säilyneitä hämäläiskyliä. Rakennukset sijaitsevat viljelyalueen reunalla ja kylän halki kulkee rinteen suuntaisesti vanha kylätie Ritvalan suuntaan. Tien eteläpuolella avautuvat laajahkot peltoaukeat, jotka rajautuvat Rautunselän Pappilanlahden rantametsiin. Rakennettuun kulttuuriympäristöön kuuluvat myös rinteen pengerrykset, rehevät puutarhapalstat, idylliset puuston reunustamat kylätiet sekä hyvin säilynyt vanha rakennuskanta. Rakennuksista merkittävimpiä ovat maamiesseurantalo Kelhi, Huittulan kylän vanha kansakoulu, Rauhala, entinen kappalaisenpappila Käläs ja Kiiliän vanha päärakennus.

Saarioispuolella sijaitsevan Jutikkalan kartanon uusklassillisen päärakennuksen pohjoispuolella on 1860-luvulla rakennettu asuinrakennus ja näiden välissä on ns. käräjärakennus. Pihapiirissä on lukuisia talousrakennuksia, mm. pakarirakennus ruokakelloineen sekä harmaakivinavetta, jonka vanhimmat osat ovat vuodelta 1872. Ainoa 1839 tulipaloa edeltävä rakennus on suuri viljamakasiini. Kartanon englantilaistyylisessä puistossa on polttamattomista tiilistä muurattu viinarännirakennus.

Maisemallisesti merkittävä on Rapolanharjun itäpuolitse kulkeva vanha maantie, jonka varrella sijaitsevat seurantalo Kelhi, Renvallin huvila sekä Kemmolan vanhainkoti. Rautunselkään pistävällä Niemenkärjellä on ollut keskiaikainen Vanha-Annilan kylän kylätontti. Annilan kylän vanhin paikka on nykyään laitumena. Kyläkumpu on autioitunut oletettavasti 1600-luvun alkuvuosikymmeninä.

Historiallinen Sääksmäki sijaitsee Sääksmäen - Tarttilan valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella.
 
Historia
Sääksmäen kihlakunta kattoi keskiajalta aina 1800-luvun lopulle asti koko läntisen Hämeen ja ulottui etelässä Somerolta kauas Päijänteen pohjoispuolelle saakka.

Alkuaan kaksilaivaiseksi suunniteltu Sääksmäen kirkko lienee rakennettu aivan 1400-luvun lopussa tai 1500-luvun alussa. Kirkko laajennettiin ristikirkoksi Suomen intendenttikonttorissa laaditun ehdotuksen mukaan 1839-1841, uudistettiin sisustukseltaan 1920-luvun puolivälissä, mutta paloi pian tämän jälkeen toisen pääsiäispäivän iltana 1929. Kirkon ja palossa myös tuhoutuneen kellotapulin jälleenrakennus toteutettiin arkkitehti Kauno S. Kallion laatimien suunnitelmien mukaan 1932-1933. Uuden betoniholvin koristemaalauksista vastasi taidemaalari Kalle Carlstedt apunaan taiteilija Paavo Leinonen. Tämä kirkon 1930-luvulla saama asu oli lähtökohtana arkkitehti Ulla Raholan johdolla 1998-1999 toteutetussa restauroinnissa.

Paavi Benediktuksen pannakirjeessa vuodelta 1340 mainittiin talonpoika Rapolan Kuningas, mikä viittaa muinaishämäläiseen päällikköperinteeseen. Ilmeisesti tällä tarkoitettiin 1500-luvulla ratsutilaksi muodostetun Rapolan kartanon silloista omistajaa. Rapola kuului 1700-luvulta 1800-luvun puoliväliin Svinhufvud-suvulle. Navetta rakennettiin 1860-luvulla ja se on seudun suurimpia kivinavettoja. Puisto istutettiin 1800-luvun keskivaiheilla. Presidentti Svinhufvud syntyi Rapolassa 1861. Voipaalan kartano muodostettiin ratsutilaksi 1588 ja myöhemmin rälssisäteriksi. Kartanoa ovat omistaneet mm. Stienkors-, Ruuth-, Ignatius- ja Grinpenberg-suvut.

Huittulaan muodostui pysyvää asutusta todennäköisesti jo rautakaudella. Historiallisissa dokumenteissa Huittula mainittiin ensimmäisen kerran 1416, Anajala ja Liattula 1405. Nämä lähellä toisiaan sijainneet kylät kasvoivat 1600-luvun lopulla yhdeksi kyläksi. Huittulan, Anajalan ja Liattulan kylissä oli yhteensä 26 taloa 1640. Eri kylien talot olivat sekaisin toistensa lomassa ja samalla talolla oli useita erillisiä tontteja. Osa maasta oli jätetty jakamatta kylän yhteisiä tarkoituksia varten. Pellot ja niityt käsitettiin kylän yhteiseksi maaksi. Sarkajako suoritettiin 1400-luvun lopulla.

Jutikkalasta muodostui rälssisäteri, kun se keskiajan lopulla joutui aatelisuvun haltuun. Kartano kuului mm. Hufvudsköld- ja Blåfield-suvuille. Kartanon päärakennus valmistui noin 1840. Puiston istutti Adam Ramsay 1840-luvulla.
 
Lisätietoa
Sääksmäen - Huittulan kulttuuriympäristön maisemanhoitosuunnitelma. Jaakko Pöyry Infra. 2000.

Maiseman muisti. Valtakunnallisesti merkittävät muinaisjäännökset. Museovirasto, arkeologian osasto 2001.

Georg Haggrén, Valkeakosken Rapola, talonpoikaiskylästä herraskartanoksi. Museovirasto 2001.

Anneli Jussila, Sääksmäen kolme maisemaa Valkeakoskella. Museovirasto 2002.

Sääksmäen Rapola, Kasvisto ja pihapiirit. Toim. Helinä Koskinen, Museovirasto 2003.

Markus Hiekkanen, Suomen keskiajan kivikirkot. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 1117. 2007.
 
kohteeseen sisältyy:  kartano; kirkko; kylä; muinaisjäännös;
ympäristön nykyluonne:  kulttuurimaisema;
 
Sääksmäen historiallinen keskus. Etualalla kirkko, taustalla Voipaalan ja Rapolan kartanot. Hannu Vallas 2004
Sääksmäen historiallinen keskus. Etualalla kirkko, taustalla Voipaalan ja Rapolan kartanot. Hannu Vallas 2004.
Rapolan kartanon päärakennus. Sampsa Karvinen 2006
Rapolan kartanon päärakennus. Sampsa Karvinen 2006.
Huittulan kylämaisema, pellot, harju ja kylätie.  Vanha kansakoulu näkyy hyvin maisemassa. Jari Heiskanen 2007
Huittulan kylämaisema, pellot, harju ja kylätie. Vanha kansakoulu näkyy hyvin maisemassa. Jari Heiskanen 2007.
 
julkaisupäivämäärä 22.12.2009
palaute kohdetiedoista
sivun alkuun
 


© Museovirasto 2009