KARTSÖK |
Texterna är tillsvidare enbart på finska i enspråkigt finska kommuner. |
||
Savonlinna | Etelä-Savo | |
Orivirran saarto |
||
Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Orivirran saarto |
Kuvaus | ||
Orivirran saarto on harvoja Itä-Suomen keskiaikaisista linnarakenteista.
Linnansaaren kärjessä Pyyveden Orivirtaan työntyvässä niemekkeessä oleva Orivirran pieni rajalinnake kuuluu ilmeisesti linnoitusjärjestelmään, jonka tärkeimpänä osana on Olavinlinna. Linnoitukset pystyivät valvomaan ja myös estämään liikennettä laajalle Haukivedelle, joka on osa Vuoksen vesistöä. Kenttävarustuksen jäännökset ovat niemelle johtavan tien molemmin puolin ja niistä voi vielä hahmottaa linnakkeen rakenteen, kehämuurin ympäröimän pihan ja sen etelänurkkaan liittyneen tähystystornin. Linnansaareen johtaa 1850-luvulla luonnonkivestä pengerretty tie ja pieni kivisilta. Linnakkeen ympäristö on hyvin hoidettua hongikkomaisemaa. |
||
Historia | ||
Orivirran linnake lienee ruotsalaisten 1400-luvun lopulla tärkeän sisävesireitin valvontaa varten rakentama. Sitä on 1540-luvulla täydennetty. Venäläiset valtasivat ja tuhosivat saarron 1592, mutta linnake rakennettiin uudelleen 1650-luvulla. | ||
Lisätietoa | ||
Heikki Kirkinen, Karjala idän ja lännen välissä. Karjala taistelukenttänä. Helsinki 1976.
Etelä-Savon rakennusperintö. Etelä-Savon seutukaavaliitto. Julkaisu 114. Mikkeli 1984. Hannu Poutiainen, Savonranta, Orivirran saarto - historiallisen ajan kenttävarustuksen kartoitus ja koekaivaus. Museovirasto 1993. |
||
kohteeseen sisältyy: linnoitus; linnoitus; muinaisjäännös; | ||
ympäristön nykyluonne: metsämaisema; | ||
julkaisupäivämäärä 22.12.2009 | ||
palaute kohdetiedoista | ||
sivun alkuun | ||