KARTSÖK |
Texterna är tillsvidare enbart på finska i enspråkigt finska kommuner. |
||
Jyväskylä | Keski-Suomi | |
Jyväskylän rautatieasema |
||
Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Jyväskylän rautatieasema |
Kuvaus | ||
Jyväskylän vanhan rautatieaseman alue rakennuksineen on merkittävä historiallinen kerrostuma kaupunkirakenteessa.
Rautatieasema sijaitsee aikoinaan Jyväsjärven rannalle rakennetun laajan asema-alueen eteläosassa. Vieressä on 1916 valmistunut erillinen asemaravintola ja toisella puolen kaksi asuinrakennusta sekä talousrakennuksia. Kevyen liikenteen silta erottaa nykyisin asemapäällikön talon muusta asuinalueesta. |
||
Historia | ||
Ratalinjauksia Jyväskylän kautta tai ohi suunniteltiin vuodesta 1872 alkaen. Jyväskylässä järjestettiin 1887 rautatien saamista edistämään yleinen rautatiekokous, jossa oli läsnä viiden kaupungin ja 41 maalaiskunnan edustajat. Päätös radan rakentamisesta siirtyi kuitenkin pääratojen rakentamisen takia vuoden 1894 valtiopäiville.
Aseman paikkaa suunniteltiin ensin Taulumäelle, mistä kahden kilometrin pituinen satamarata olisi kulkenut Jyväsjärven rantaan. Pian kuitenkin huomattiin, että oli edullisempaa saada rata kulkemaan rantaviivaa. Keskisen Suomen poikkirata täydentyi vasta 1919 kun Jyväskylä-Pieksämäki -rataosuus valmistui. Asemarakennus, veturitalli, virkahenkilökunnan rautatieläisasuntoja sekä asemapäälikön talo valmistuivat 1897 Bruno Granholmin suunnittelemina. Asemarakennusta laajennettiin ja jatkettiin tavaratilalla. Thure Hällströmin piirustuksilla tehty asemaravintola sai oman rakennuksen Pieksämäki-rataa rakennettaessa 1916-1917. Rautatieaseman toiminnot siirtyivät pohjoispuolelle rakennettuun matkakeskukseen 2002. |
||
Lisätietoa | ||
O.J. Brummer, Jyväskylän historia vv. 1837-1912. Jyväskylä 1916.
Sirkka Valanto, Suomen rautatieasemat vuosina 1857-1920. Museovirasto, rakennushistorian osasto. Julkaisu 11/1982. Mauno Jokipii (toim.), Keski-Suomen historia 2. Jyväskylä 1988. Sopimus valtakunnallisesti merkittävien asema-alueiden suojelusta (YM, päätös 9.12.1998 diarionro 2/562/96). Jussi Jäppinen (toim.), Viestejä maisemassa, keskisuomalainen kulttuuriympäristö. Jyväskylä 2006. |
||
kohteeseen sisältyy: liikenteenrakennus; | ||
ympäristön nykyluonne: kaupunki; | ||
Jyväskylän vanha rautatieasema. Wiki Loves Monuments, CC BY-SA 4.0 Tiia Monto 2018. |
Asemapäällikön talon talousrakennus. Wiki Loves Monuments, CC BY-SA 4.0 Tiia Monto 2018. |
julkaisupäivämäärä 22.12.2009 | ||
palaute kohdetiedoista | ||
sivun alkuun | ||