KARTSÖK |
Texterna är tillsvidare enbart på finska i enspråkigt finska kommuner. |
||
Hausjärvi | Kanta-Häme | |
Mommilan kartanomaisema |
||
Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Mommilan kartanomaisema |
Kuvaus | ||
Mommila on vanha rälssikartano, joka on 1900-luvun alussa ollut yksi pinta-alaltaan maan laajimmista suurtiloista. Kartanomaisema on hyvin säilynyt. Kartanon historia liittyy vahvasti suurliikemies Alfed Kordelinin elämänvaiheisiin.
Mommilan kartano sijaitsee Mommilanjärven pohjoispäässä, mäkien raajaman peltoaukean keskellä kohoavalla metsäisellä mäenharjanteella. Kartanon keskeinen rakennuskanta on 1800-luvun jälkipuoliskolta. Päärakennuksella on merkittävä visuaalinen vaikutus kokonaisuuteen kuuluvilta kirkolta ja hautausmaalta katsottuna. Kartanoon liittyvillä puukujanteilla ja rannan maisemapuilla on tärkeä merkitys maisematilan jakajina. Samanikäistä rakennuskantaa ovat pienempi piharakennus, poikkeuksellisen kookas kaksikerroksinen viljamakasiini, suuri tiilinavetta ja päärakennusta ympäröivä puisto. Pieni yksilaivainen kirkko on vuorattu lautavuorauksella. Rakennukseen liittyy kellotorni ja yksityiskohdissa näkyy aikakauden jugendtyylin piirteitä. |
||
Historia | ||
Mommilan rälssikartano yhdistettiin kolmesta rälssitilasta 1600-luvun jälkipuoliskolla. Kartanon nimenä säilyi Hietoinen 1700-luvulle saakka. Maatalousneuvos Alfred Kordelin osti Mommilan kartanon 1903, jolloin tilan peltoala oli maan suurimpia.
Kartanon uusrenessanssityylisen kaksikerroksisen päärakennuksen vuodelta 1859, suunnitteli mahdollisesti lääninarkkitehti C.A. Edelfelt. Mommilan rukoushuoneen rakentaminen aloitettiin 1900-luvun alkupuolella kartanon omistajan, insinööri G. von Schantzin, aikana. Rakennusmestarina toimi E. Olander ja rakennustyöt saatiin päätökseen 1904, kartanon uuden omistajan Alfred Kordelinin aikana. Hän hankki rakennukselle kirkkoerioikeudet ja rukoushuone muuttui kirkoksi. Kirkko palveli tärkeänä osana Kordelinin pyrkimyksissä kehittää alustalaistensa henkistä ja sivistyksellistä tasoa. Siihen liittyi myös koulun, nykyisen seurakuntatalon, rakentaminen kirkon viereen 1912. |
||
Lisätietoa | ||
Suomen kartanot ja suurtilat III. Toim. Eino Jutikkala ja Gabriel Nikander. Helsinki 1943.
Aimo Hallila, Alfred Kordelin. 1974. Anja Virmala ja Pirjo Ruotsalainen, Lammin pitäjän historia I. 1972. Martti Pänkäläinen, Lammin pitäjän historia II. 2001. Teija Ahola, Rakennusinventointi - Lammi. Hämeen ympäristökeskuksen moniste 44/2002. Hämeen ympäristökeskus, Lammin kunta 2002. Rakennettu Häme. Maakunnallisesti arvokas rakennusperintö. Hämeen liitto 2003. |
||
kohteeseen sisältyy: kartano; kirkko; puisto; talousrakennus; työväen asuintalo; | ||
ympäristön nykyluonne: agraarimaisema; | ||
julkaisupäivämäärä 22.12.2009 | ||
palaute kohdetiedoista | ||
sivun alkuun | ||