KARTSÖK |
Texterna är tillsvidare enbart på finska i enspråkigt finska kommuner. |
||
Mikkeli | Etelä-Savo | |
Anttolan kirkonmäki |
||
Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Anttolan kirkonmäki |
Kuvaus | ||
Anttolan kirkonmäki on pitäjän kirkon ympäristöön 1870-luvulla ja 1950-luvulla syntynyt kokonaisuus, joka kuvastaa pienen pitäjän itsehallintoa ja hyvinvointipalvelujen järjestämistä.
Anttolan kirkonmäki sijaitsee Saimaan lahdelta jyrkästi nousevalla, mäntymetsää kasvavalla rinteellä. Anttolan päätytornillinen ristikirkko on rakennettu 1870-1871. Kirkon sisätilojen nykyinen asu on peräisin arkkitehti Alvar Aallon suunnitelmien mukaisesta korjauksesta 1924-1926. Kirkonmäen alarinteessä on 1870-luvun kivinen lainajyvästö pitäjän itsenäistymisen ajalta ja sen alapuolella ensimmäinen hautausmaa. Sodanjälkeisen jälleenrakennuskauden kunnantalo, pappila, seurakuntatalo, terveystalo ja lääkärintalo muodostavat arkkitehtuuriltaan yhtenäisen rivistön kirkonmäelle. |
||
Historia | ||
Anttolan seurakunta muodostettiin neljän emäpitäjän, Mikkelin, Juvan, Puumalan ja Ristiinan, reuna-alueista 1867, jolloin myös tehtiin ensimmäiset päätökset oman kirkon rakentamisesta. Päätytornillinen ristikirkko rakennettiin Juvan aiemman kirkon hirsistä, ja se valmistui 1871 rakennusmestari Henrik Fagerlundin johdolla. Tontin lahjoitti Anttolanhovin omistaja, eversti Rosenberg. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin kirkon kattoa muutettiin, rakennus vuorattiin ja rakennettiin päätytorni lääninarkkitehti Axel Loenbomin piirustusten mukaan. Kivinen lainamakasiini muurattiin 1876.
Kunnanhallinnon ja terveyspalvelujen rakennukset rakennettiin 1940-luvun ja 1950-luvun lopun välisenä aikana. Aloitteen terveystalon rakentamisesta teki Mannerheimliiton Anttolan osasto, ja rakentamiseen saatiin lahjoitusvaroja Ruotsista. Terveystalon yhteydessä toimi alun perin lääkärin asunto, neuvola ja kirjasto. Varsinainen lääkäritalo, jossa oli sekä lääkärin että eläinlääkärin vastaanottotilat, valmistui 1958. Arkkitehti Annikki Virtasen suunnittelema seurakuntatalo ja arkkitehti Eino Tuompon suunnittelema pappila ovat 1950-luvulta. Useimmat rakennukset on muutettu asuinkäyttöön. |
||
Lisätietoa | ||
Etelä-Savon rakennusperintö. Kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet. Etelä-Savon seutukaavaliiton julkaisu 114. Mikkeli 1984.
Pekka Haara, Anttolan historia. Anttolan kunta ja Anttolan seurakunta 1993. Kirsti Kovanen, Rakennusinventointi. Etelä-Savon maakuntaliitto 2000. |
||
kohteeseen sisältyy: hautausmaa; kirkko; kylä; lainamakasiini; muu hallintorakennus; | ||
ympäristön nykyluonne: kirkonkylä; | ||
julkaisupäivämäärä 22.12.2009 | ||
palaute kohdetiedoista | ||
sivun alkuun | ||