Museiverket

 SÖKALTERNATIV

objekt landskapsvis
 

KARTSÖK

landskapskarta Lappland Mellersta Österbotten Norra Österbotten Kajanaland Norra Karelen Södra Karelen Österbotten Norra Savolax Södra Savolax Kymmenedalen Mellersta Finland Södra Österbotten Päijänne-Tavastland Nyland - östra Egentliga Tavastland Nyland - västra Birkaland Satakunta Egentliga Finland
Texterna är tillsvidare enbart på finska i enspråkigt finska kommuner.
Ilomantsi Joensuu Kemijärvi Kuhmo Kuusamo Lemi Lieksa Luumäki Miehikkälä Savonlinna Puumala Ruokolahti Salla Savukoski Sulkava Suomussalmi Taipalsaari Lappeenranta Virolahti

Salpalinja

 
Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Salpalinja
Kuvaus
Salpalinja on yksi merkittävimmistä II maailmansodan aikana rakennetuista linnoitusketjuista. Se on verrattavissa ranskalaiseen Maginot-linjaan, saksalaiseen Atlantin valliin ja Länsivalliin, kreikkalaiseen Metaxas-linjaan tai Pohjois-Afrikan Marethin linjaan.

Suomenlahdelta Lappiin ulottuva Salpalinja jakautuu valtakunnallisesti kolmeen puolustukselliseen painopistealueeseen: eteläisimpänä on yhtenäinen puolustusasema Suomenlahden rannalta Luumäen Kivijärveen asti, linjan keskiosassa ovat vesistöihin nojautuvat asemat Kivijärven, Saimaan ja Pielisen välillä sekä pohjoisimpana tärkeimpien tiesuuntien linnoitteet Pielisestä pohjoiseen aina Petsamoon asti. Suomenlahden ja Saimaan väliselle kannakselle rakennettiin 90% puolustusaseman rungon muodostavista teräsbetonikorsuista. Kaikkiaan Salpalinjalla on 728 teräsbetonikorsua, yli 3000 puista kenttälinnoitetta, noin 350 km taistelu- ja yhdyshautaa, 225 km panssarikiviestettä ja 130 km kaivantoestettä.

Valtakunnallisesti merkittäviä Salpalinjan osia ovat eri maakunnissa hyvin säilyneet linnoitekokonaisuudet, jotka parhaiten kuvastavat puolustusrintaman monimuotoista rakennustapaa ja sijoittumista lähes koko itärajalle.

Salpalinja alkaa Kymenlaaksosta Virolahdelta. Merkittäviä linnoitekokonaisuuksia Kymenlaaksossa ovat mm. Virolahden Ylä-Pihlajan bunkkerimuseoalue, Harjun maatalousoppilaitoksen tuntumasta Ravijoelle ulottuva betonikorsujen ja panssariesteiden rintama sekä Säkäjärven linnoitteet. Virolahdelta Salpalinja jatkuu useassa tasossa linnoitettuna kokonaisuutena kohti Miehikkälää. Miehikkälän-Taavetin tien varressa sijaitseva järeästi linnoitettu Salpalinja-museon alue asettuu keskelle Salpa-aseman pääasemaa. Miehikkälän edustavia Salpa-kohteita on museoitu Myllylammella. Lisäksi linnoitteita on mm. museoalueen pohjoispuolella Saunamäellä, kuntakeskuksessa, Kylmälän ja Säkäjärven välisellä alueella sekä Muurikkalassa.

Etelä-Karjalan tärkeitä Salpalinja-kohteita ovat mm. vahvasti linnoitetut Ylämaan Hostikan museoalue ja siitä pohjoiseen Kirpun kylään johtavan tien suunta. Myös nykyisen valtatie 6:n suunta linnoitettiin, Luumäellä tien tuntumassa on Salpalinjan ydin: Kivijärven patolaite sekä Askolan pääaseman kohde, jossa korsujen ja panssarikupupesäkkeen lisäksi on taistelu- ja yhteyshautaa sekä kaivantoesteverkosto. Suo-Anttilassa sijaitsee Salpalinjan suurin luola. Lappeenrannassa korsuja on Rutolassa, Skinnarilassa, Voisalmessa, Kytösuolla sekä Ruohosaaressa, jonka kenttätykkiasema on harvinaislaatuinen. Lemillä pattereita on Juvolassa ja Kärmeniemessä, pallokorsuja Nuppolan-Iitiän alueella. Taipalsaarella on Jauhialan komentokorsuja ja Ruokolahdella linnoitteita on entistetty Syyspohjan kylässä ja Eräjärvellä.

Etelä-Savossa, jossa Salpalinja tukeutuu vesistöihin, keskeiset Salpalinjan osat sijaitsevat Puumalansalmessa ja Puumalantien varrella. Sulkavalla on Sarsuinmäen tykkiasema. Punkaharjulla linnoitteet sijaitsevat sekä itse harjulla että Venesaaressa. Savonlinnassa Salpalinja kulkee kaupungin itäosien kautta. Kongonsaaren eteläpäähän on louhittu näyttävä majoitus- ja konekivääriluola, Purnuvuorella on kaksi tykkipatteria. Kerimäellä Raikuun kanava on tärkein linnoitettu suunta, Kerimäen linnakkeen linnoitustykistöasemat ovat massiivisuudessaan harvinaisia.

Pohjois-Karjalassa Salpalinjaan kuuluvia rakenteita on mm. Joensuun Marjalassa, jossa niitä on myös kunnostettu. Ilomantsin Sonkajan kiviesteet ovat itäistä Salpalinjaa. Lieksassa on Viisikon, Änäkäisen ja Puuruun kunnostettuja etuasemakohteita.

Kainuussa on kunnostettu Kuhmon Jyrkänkosken sekä Saunajärven kenttälinnoitteita. Niihin liittyy merkittävä talvisodan taistelupaikka. Suomussalmen Purasjokilinjan kunnostetut kenttälinnoitteet sijaitsevat Raatteen tien itäpäässä.

Pohjois-Pohjanmaalla Kuusamossa Lahtelan-Vanttajanpolun varrella on mm. tuhottuja teräsbetonikorsuja, taistelu- ja yhteyshautaa ja panssarikiviesteitä.

Salpalinjan pohjoisosia ovat Lapissa Kemijärven Joutsijärvellä, Sallan Ruuhijärvellä sekä Savukoskella Sarvilammella, jossa on kivistä rakennettu panssarieste ja sen varrelle puusta ja kivistä rakennettuja ampuma-, tähystys- ja konekivääripesäkkeitä.
 
Historia
Salpalinja rakennettiin pääosin talvi- ja jatkosodan välillä 1940-1941 Suomen itärajan turvaksi. Vaikka Salpalinjalla ei koskaan taisteltu, sillä oli kuitenkin välillinen vaikutus jatkosodan tapahtumiin. Puolustusrintaman virallinen nimi oli vuodesta 1944 Suomen Salpa ja sittemmin Salpa-asema, linnoitusketjusta käytetään myös nimitystä Salpalinja.

Salpalinjan rakentamispäätös tehtiin maaliskuussa 1940, kun Suomi luovutti Moskovan rauhansopimuksen mukaan Neuvostoliitolle Karjalan kannaksen, Laatokan Karjalan, itäisen Suomenlahden ulkosaaret, Petsamon Kalastajasaarennon sekä Sallan ja Kuusamon itäosat.

Salpalinjan rakentamista johti Linnoitustoimisto Myllykoskella. Noin 400 hengen toimistoon koottiin sotilas- ja siviiliasiantuntijoita, kuten insinöörejä, rakennusmestareita, pikakurssitettuja pioneeriupseereita. Salpalinjan rakensivat ns. välirauhan aikaiset armeijakuntien työprikaatit aluksi ilman louhinta- tai betonikoneita. Kantalinnoitustyö käynnistyi kesällä 1940. Jatkosodan aikaisia linnoitusten täydennystöitä johti Linnoitussuunnitteluesikunta. Työt jatkuivat joulukuun 1944 alkuun saakka, loppuvaiheessa rannikkotykistön asemissa. Samaan aikaan Salpalinjan kanssa rakennettiin Hankoniemen poikki Harparskoglinja.

Yksityiset ja yhteisöt ryhtyivät kunnostamaan Salpalinjaa 1980-luvulla. 1990-luvulla ryhdyttiin mm. Suomussalmen Raatteen tien Purasjokilinjan kunnostukseen Museoviraston ja työministeriön yhteistyönä ja suoritettiin ensimmäiset inventoinnit Kainuussa.
 
Lisätietoa
T.S. Saukkonen, "Linnoitustoiminta". Suomen sota 1941-1945, osa 10. Toim. Sotahistoriallisen tutkimuslaitoksen sotahistoriallinen toimisto. Helsinki 1961.

T.S. Saukkonen, "Linnoitustyöt ja vakinaiset puolustusasemat." Suomen sota 1941-1945, osa 1. Toim. Sotahistoriallisen tutkimuslaitoksen sotahistoriallinen toimisto. Helsinki 1965.

Reino Arimo, Suomen linnoittamisen historia 1918 – 1944. Keuruu 1981.

Jatkosodan historia 1: Talvisodasta jatkosotaan, sota alkaa. "Linnoittaminen". Toim. Sotatieteen laitoksen Sotahistorian toimisto. 1988.

Jatkosodan historia 6: Meri- ja ilmapuolustus; Hallinto ja sotatalous; Huolto ja aselajit; Kotijoukot. "Linnoittaminen". Toim. Maanpuolustuskorkeakoulun historian laitos. 1994.

Ilkka Länsivaara, Arvo Tolmunen, Salpa-asema – sodan monumentti. Helsinki PVKK 1994.

Virpi Launonen, Voima joka lapioita heilutti. Salpalinjan rakennustyömaat IV armeijakunnan alueella välirauhan aikana. Suomen historian pro gradu -tutkielma. Joensuun yliopisto 2002.

Armi Oinonen, Arvo Tolmunen, Matka Salpalinjalle. Opas itsenäisen Suomen tärkeimmälle puolustuslinjalle. Salpalinjan perinneyhdistys ry Miehikkälä. Helsinki 2005.

Eric Björklund, Kohti Salpalinjaa. Schildts 2007.

Heikki Järvinen et al. (toim.), Salpalinja. Itsenäisyyden monumentti. Salpalinjan Perinneyhdistys ry. Lahti 2017.
 
kohteeseen sisältyy:  linnoitus; museo;
ympäristön nykyluonne:  agraarimaisema; metsämaisema; taajama;
 
Kunnostettuja taistelu- ja yhteyskaivantoja Miehikkälän Korsumuseolla. Ulla-Riitta Kauppi 1994
Kunnostettuja taistelu- ja yhteyskaivantoja Miehikkälän Korsumuseolla. Ulla-Riitta Kauppi 1994.
Betoninen konekiväärikorsu Virolahdella. Ulla-Riitta Kauppi 1994
Betoninen konekiväärikorsu Virolahdella. Ulla-Riitta Kauppi 1994.
Tähystyskupu Joensuun Marjalassa. Ulla-Riitta Kauppi 1994
Tähystyskupu Joensuun Marjalassa. Ulla-Riitta Kauppi 1994.
 
julkaisupäivämäärä 22.12.2009
palaute kohdetiedoista
sivun alkuun
 


© Museovirasto 2009