 |
KARTSÖK |
|
| Texterna är tillsvidare enbart på finska i enspråkigt finska kommuner. | ||
| Inari Enontekiö Kittilä Savukoski Sodankylä Utsjoki | ||
Poroerotuspaikat ja -aidat |
||
| Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Poroerotuspaikat ja -aidat | ||
| Kuvaus | |
| Maan pohjoisimmassa osassa saamelaiskulttuuriin liittyvän keskeisen elinkeinon, poronhoidon tunnistettavimpia ja tunnetuimpia rakenteita ovat poroaidat. Poroerotuspaikat kuuluvat paimentolaiseen poronhoitoon ja niillä on paikalliselle väestölle myös huomattava kulttuurinen ja yhteisöllinen merkitys. Valikoimaan sisällytetyt poroaidat edustavat alueellisesti, ajallisesti ja rakenteeltaan eri tyyppisiä ja eri käyttövaiheessa olevia aitoja. Käytöstä pois jääneet, kunnostetut tai osittain maatuneet poroaidat ovat merkittäviä poronhoidon historiaa kuvastavia rakenteita. Käytössä olevat poroerotuspaikat ja -aidat ovat hyviä esimerkkejä kehittyneen porotalouden luonteenomaisesta tuotantorakenteesta.
Poronhoidon juuret ovat peuranpyynnissä ja Lapin alueelta tunnetaan useita laajoja peurakuoppajärjestelmiä esim. Hetan ja Peltovuoman alueilta. Poronhoitoon elinkeinona liittyviä rakenteita ovat aitojen lisäksi muuttoreitit, vasotusalueet, rykimäpaikat ja lypsyniemet. Poroerotukset liittyvät porojen luontaiseen vuotuiskiertoon ja poroaitoja ja erotuspaikkoja on rakennettu laiduntamisalueille. Keväterotusalueiden poroaidat on rakennettu vasojen merkintää varten. Erotuskaarteet on suunniteltu syksyisin tapahtuvaa esim. teuraiden ja ajoporojen erottamista varten. Poroaitojen muoto on kehittynyt satojen vuosien aikana. Porot on ensin koottu ja johdettu aitauksiin. Teurastusaitausten suistosta porot ohjataan syöttöaitaan ja siulojen kautta kaarteeseen. Kirnussa elo- ja teurasporot erotellaan pienempiin aitauksiin, konttoreihin. Merkitsemisaitauksissa ei ole yleensä kirnua eikä konttoreita. Erotuspaikoille on rakennettu kämppiä ja kammeja poromiesten majoittumista varten, usein laajalle erotuspaikan ympäristöön. Poroaitojen rakentamisessa on käytetty tarkoituksenmukaisesti saatavilla olevia rakennusmateriaaleja, mäntymetsää kasvavalla seudulla hirsiä, tunturikoivikossa koivua ja puuttomalla tunturialueella kiviä ja risuja. Uudemmat aidat on tehty sahatavarasta ja verkoista. Valikoimaan on sisällytetty esimerkkinä seuraavat poroerotuspaikat ja -aidat, jotka ilmentävät aitojen käyttötarkoitusta, erilaisia rakennustapoja ja -materiaaleja, ajallista ja alueellisesta jakaantumista Utsjoki - Erttetvárrin ja Bádošoaivin 1800-luvun kivikaarteet Paistunturien alueella; Erttetvárri on rakennettu peuranpyyntiä varten ja sitä on käytetty myöhemmin poroaitana - Ristenašoaivvi miessemearkunáidin vasanmerkitysaidan alueella kaksi vanhaa kataja-aitaa 1940- ja 1950-luvuilta ja kolmas uudempi verkkoaidasta ja laudasta - Ailigaksen erotuskaarre Karigasniemen lähellä, edelleen käytössä oleva Paistunturin paliskunnan poroerotuspaikka - Vadat, Kaldoaivin paliskunnan talvisten poroerotusten pääpaikka 1900-luvun alkupuolelta 1950-luvulle, rakennettu paikan päällä kaadetuista koivuista - Cohkavárri, Kaldoaivin paliskunnan toiseksi vanhin talviporoerotuspaikka; ollut käytössä 1952-1967; erotusalueella ollut runsaasti kämppiä ja kammeja - Gárdemaras, 1900-luvun alun koivuista ja katajista rakennettu aita - Hánnomarrasa miessemearkunáidi, risuista tehty Kaldoaivin paliskunnan vanha vasanmerkitsemisaita tiheässä koivikossa, uudelleen käyttöön 1940-1950-luvulla Enontekiö - Kaarremarasto, Näkkälän paliskunnan vasanmerkitysaita Ounastunturin itäpuolella, alkuaan nykyistä paljon pienempi ns. risuaita. Nykyisenkaltainen 1937-1938 rakennettu puuaita on korjattu 1990-luvulla vasanmerkitysaidaksi - Pihtsusjärven 1930-1950-luvuilla tehty kivikaarre - Enontekiössä on lisäksi lukuisia vanhoja ja uusia, käytössä olevia ja käytöstä poisjääneitä vasanmerkitysaitoja, ratkonta-, erotus-, myynti-, lypsy- ja teurastuskaarteita, joista osa on rakennettu kivistä, osa risuista Inari - Sallivaaran jo 1800-luvulla käytössä ollut poroerotuspaikka on Lemmenjoen kansallispuiston alueella; suuri, 0,5 kilometrin pituinen kaarre on rakennettu vuoden 1933 aidan mukaisesti puusta (uluista) ja uusittu 1980-luvulla; kaarteeseen liittyy kaksi pidätystä ja erotuskaarteeseen 22 konttoria; kämppiä tai niiden jäänteitä erotuspaikalla on yhteensä 17 Sodankylä - Vuomaselän poroerotuspaikka, Lapin paliskunnan vuodesta 1898 edelleen käytössä oleva erotusaita, jota on uusittu lukuisia kertoja; legendaarinen erotuspaikka, jossa on ollut poroja aidassa kerrallaan tuhatmäärin; erotuspaikalla on ollut 1900-luvun alkupuolella useita kämppiä, yksityisten kämppien lisäksi mm. nimismiehen kämppä ja kahvilakämppä Kittilä - Sammalselän poroaita; toinen vanhan muotonsa hyvin säilyttänyt poikkeuksellisen suuri aita, sulkee sisäänsä n. 60 ha maa-alan, erotuspaikalla kahdeksan kämppää Savukoski - Saarivaaran poroaita, rakennettu hirsistä; ollut nykyisellä paikalla jo 1700-luvun loppupuolella; erotuksiin tuotu suurimmillaan tuhansittain poroja; käyttö loppunut 1970-luvulla, kunnostettu 1990-1992, erotuspaikalla on muutamia porokämppiä Saarivaaran, Sallivaaran, Sammalselän ja Erttetvárrin poroaidat on kunnostettu 1990-1992 valtion toimesta. |
|
| Historia | |
| Kirjalliset tiedot poronhoidosta Fennoskandian alueelta ovat olleet hajanaisia vuosien 892-1500-luvun alun osalta. Poronhoito oli aloitettu viimeistään 1500-luvulla, ensin pienimuotoisena villipeuran kesyttämisestä ja käytöstä houkutuseläimenä. 1500-luvun jälkeen, kirjallisten aineistojen lisäännyttyä veroluetteloihin ja virkamiesten kirjoituksiin tuli mainintoja poronhoidosta ja siihen perustuvasta vuotuismuutosta. Nykyiseen Ylä-Lappiin paimentolaisporonhoito levisi pääelinkeinona viimeistään 1600-luvun kuluessa. Poronhoito väistyi uudisasutuksen tieltä ja etsiytyi laajemmille häiriöttömille laidunalueille pohjoisemmaksi. Kirjallisiin lähteisiin perustuen saamelaisen poronhoidon varhaista kukoistuskautta oli aika 1750-luvulta vuoden 1852 rajasulkuun asti, jolloin poronhoitoa voitiin harjoittaa porojen luontaisen vaellusvietin mukaisesti sisämaan ja merenrannikon välillä. Rajasulkujen jälkeen saamelaisporonhoito joutui sopeutumaan uuteen laiduntilanteeseen.
Suurporonhoidon kehittymistä on pidetty suhteellisen nuorena ilmiönä, mutta kysymystä tutkitaan edelleen eikä yksiselitteistä tulkintaa asiasta toistaiseksi ole. Suurporonhoidon synty liittyy saamelaisten kulttuurinsisäiseen dynamiikkaan. Saamelaisessa poronhoitokulttuurissa poronhoitotyöt hoidettiin paimennussiidan kautta. Paimennussiidat vastasivat porojen paimennuksesta ja muista poronhoitotöistä perinteisillä nautinta-alueillaan. Suomen ensimmäinen poronhoitolaki annettiin 1932. Uudemmat lait säädettiin 1948 ja 1990. Poronhoitotöiden motorisoituminen ja liikkumisen helpottuminen on muuttanut poronhoidon käytäntöjä. Pysyvästi asuttujen kylien lähellä olevilla erotuspaikoilla ei enää yövytä ja osa kämpistä on siirretty muualle tai jäänyt vaille käyttöä. |
|
| Lisätietoa | |
| Saamelaisasiain komitean mietintö. Komiteanmietintö N:o 12 – 1952.
Saamelaiskomitean mietintö. Komiteanmietintö 1973:46. T.I. Itkonen, Suomen lappalaiset vuoteen 1945. I-II osa. Porvoo 1948. Martti Linkola, Saamelaisten paimentolaisporonhoidon vaiheet; Pekka Aikio - Timo Helle, Poronhoito - katsaus Lapinmaan perinteisen elinkeinon historiaan. M. Linkola (toim.), Lappi 4, Saamelaisten ja suomalaisten maa. 1985. Veikko Huttu-Hiltunen, Mauri Nieminen, Porotalous. Opetushallitus 1993. Arvokkaat maisema-alueet. Maisema-aluetyöryhmän mietintö II. Mietintö 66/1992. Ympäristöministeriö. Ympäristönsuojeluosasto. Helsinki 1993. Vauramo, Anu. Kämpiltä kelokyliin - Metsähallituksen suojellut rakennukset. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A. No 44. Vantaa 1995. Jarmo Lokio, Lapin kulttuuriympäristöohjelma. Lapin ympäristökeskus. Rovaniemi 1997. Satu Kalpio ja Tarja Bergman, Lapin perinnemaisemat. Alueelliset ympäristöjulkaisut 116. Lapin ympäristökeskus ja Metsähallitus 1999. Klemetti Näkkäläjärvi, Yhteisöelämä perustui siita- eli lapinkyläjärjestelmään; Klemetti Näkkäläjärvi - Jukka Pennanen, Poronhoito perustuu pohjoisen luonnon vuotuiskiertoon. Jukka Pennanen, Suurporonhoito muutti tunturisaamelaisten talvikyliä; J. Pennanen & K. Näkkäläjärvi (toim.), Siiddastallan – siidoista kyliin. Luontosidonnainen saamelainen kulttuuri ja sen muuttuminen. Inarin saamelaismuseon julkaisuja n:o 3. 2000. Hannu Heikkinen (toim.), Kuuluuko sääsken ääni taivaaseen. Poromiesten analyysi poronhoidon murroksista Suomen Lapissa 1900-luvulla. Teknillisen korkeakoulun ympäristönsuojelun laboratorion julkaisu. Technology, Society, Environment 3/2003, Teknillinen korkeakoulu 2003. Kaldoaivin erämaa-alueen hoito- ja käyttösuunnitelma. Metsähallitus, luonnos 28.6.2004. Klemetti Näkkäläjärvi, Piirteitä Suomen saamelaisten vuotuiskierrosta ja asumisesta 1900-luvulla. P. Magga & T. Elo (toim.), Eletty, koettu maisema – näkökulmia saamelaiseen kulttuurimaisemaan. Suomen ympäristö 34. Lapin ympäristökeskus 2007. J. Juhani Kortesalmi, Poronhoidon synty ja kehitys Suomessa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1149. 2008. Teppo Korhonen, Poroerotus. Historia, toiminta ja tekniset ratkaisut. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1165. 2008. "Lapin kulttuuriympäristöt tutuksi" -inventointihanke 2004-2008, aineistot. Lapin ympäristökeskus. |
|
| kohteeseen sisältyy: kausiasunto; muinaisjäännös; saamelaiskulttuuri; | |
| ympäristön nykyluonne: metsämaisema; tunturimaisema; | |
| Pitsusjärven (Bihcosjávri) kivikaarteen sijaintitieto on korjattu 5.12.2012 Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen 2012 tekemän tarkastuksen perusteella. | |
Sallivaaran poroaita Inarissa. Hannu Vallas 1999. |
Ailigaksen erotuskaarre Hannu Vallas . |
Erttetvárrin kivikaarre Paistuntureilla. Lapin kulttuuriympäristöt tutuksi -hanke 2005. |
| julkaisupäivämäärä 22.12.2009 | ||
| palaute kohdetiedoista | ||
| sivun alkuun | ||
SÖKALTERNATIV