 |
KARTSÖK |
|
Texterna är tillsvidare enbart på finska i enspråkigt finska kommuner. |
||
| Jyväskylä | Keski-Suomi | |
Säynätsalon teollisuusyhdyskunta |
||
| Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Säynätsalon teollisuusyhdyskunta | ||
| Kuvaus | ||
| Säynätsalo on edustava esimerkki teollisuusyhdyskunnasta, jossa teollisuuslaitokset, asuma-alueet ja yksittäiset rakennukset ovat syntyneet korkeatasoisen arkkitehtuurisuunnittelun tuloksena. Säynätsalon teollisuusyhdyskunnassa on nähtävissä arkkitehtien ja vaneritehtaan johtajan kauppaneuvos Hanna Parviaisen ja myöhemmin Enso Gutzeit Oy:n vaikutus niin maisemakuvassa kuin alueen arkkitehtuurissa.
Säynätsalon pääsaaren teollisuuslaitosten kokonaisuus on rakennettu pääosin 1900-luvun jälkipuoliskolla. Toimihenkilöiden ja mestareiden rivitalot Kilpala, Notkoselkä, Salpala, Toimela ja Kerhola sekä ns. kiinalaistalot ovat 1940-luvulta. Talot ovat tehtaan palveluksessa olleiden arkkitehtien Karl ja Margaretha Stigzeliuksen suunnittelemia. Salpala-nimitys tulee Enson tuolloin markkinoimasta Salpalevy-tuotteesta, Toimela toimihenkilöasunnoista, Kerho rakennuksessa sijaitsevasta kerhosta ja Notkoselkä viitannee naimattomien tyttöjen asuntolaan. Kiinalaistalojen nimitys johtuu massiivisesta, kaarevasta kattoratkaisusta. Rakennuksille luonteenomaista ovat neliömäinen pohjaratkaisu, etufasadin puoliksi peittävä avoveranta ja vaakaverhous. Arkkitehtuurin merkkiteoksia ovat arkkitehti Armas Lindgrenin suunnittelema Säynätsalon kirkko ja arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema kunnantalo. Säynätsalon punatiilinen 1949-1952 rakennettu kunnantalo lukeutuu Aallon keskeiseen tuotantoon ja se on ensimmäisiä Aallon 1950-luvun arkkitehtuuria leimanneista punatiilirakennuksista. Eri tilat on ryhmitelty suojaisan atriumpihan ympärille. Toisen kerroksen tasolla olevalta pihalta on käynti kunnanvirastoon, liiketiloihin, kirjastoon ja asuntoihin katutasolta. Kunnanvaltuuston istuntosali on rakennuksen korkeimmassa osassa. Kirkonmäki muodostaa oman rauhallisen keitaansa tehdasyhdyskunnan keskellä metsäisellä harjulla. Muodoltaan kirkko on päätytornillinen pitkäkirkko, johon liittyy seurakuntatalo. Vaaleaksi rapatun kirkon tornissa on barokkityyliin mukailtu pääte. Tunnelmallisen kirkkosalin arkkitehtuuriin olennaisesti liittyvän koristelun ovat toteuttaneet Antti Salmenlinna ja Paavo Leinonen. Kirkon kasetoitu sisäkatto on tehty yhtiön koivuvanerista. Kirkon vieressä on yksi maamme hienoimpiin kuuluva pieni sankarihauta-alue, jonka suunnittelusta on vastannut arkkitehti Aulis Blomstedt. Seurakunnan 33 kaatuneen hautamerkit ovat Päijänteen rantakiviä, sankaripatsaan on tehnyt Wäino Aaltonen. Säynätsalon ja Lehtisaaren välillä on Louhunsalmen riippusilta. Muuratsalossa, Lehtisselän kalliosella rannalla, on Alvar Aallon itselleen Säynätsalon kunnantalon rakentamisen aikoihin rakennuttama huvila, ns. Muuratsalon koetalo. Huvila noudattaa maastonmuotoa ja rakentuu sisäpihan ympärille. Ulkofasadit on rapattu valkeiksi, mutta sisäpihan seinämiin on käytetty kaikkia talon rakentamisaikana saatavilla olleita tiiliä ja keramiikkalajeja. Kuten Säynätsalon kunnantalo, kuuluu Aallon Muuratsalon talokin kansainvälisen DOCOMOMO-järjestön hyväksymään suomalaisen modernin arkkitehtuurin merkkiteosten valikoimaan. |
||
| Historia | ||
| Säynätsalon teollinen historia alkoi 1897, jolloin Jyväskylässä vaikuttanut suurliikemies Johan Parviainen osti asumattoman Säynätsalon saaren ja perusti saarelle sahan. Havupuun lisäksi Keski-Suomessa oli kaskiajan perintönä runsaasti koivumetsiä, joiden hyödyntämiseksi Säynätsaloon perustettiin 1914 vaneritehdas. Myöhemmin toimintaa laajennettiin vielä talotehtaalla ja kuitulevytehtaalla.
Yhtiön teolliseen toimintaan ja sen kasvuun liittyi kiinteästi yhdyskunnan rakentaminen. Tehdas oli alueen suurin maanomistaja ja ohjasi suurelta osin maankäyttöä ja rakennustoimintaa. Yhtiö hankki 1924 omistukseensa Säynätsalon pääsaarella olleen tehdasalueen lisäksi lähinnä maatalouden käyttöön varatun Lehtissaaren ja sekä asuinalueeksi suunnitellun Muuratsalon pohjoisosan. Asemakaavoja ja rakennusten tyyppipiirustuksia tekivät mm. arkkitehdit Wivi Lönn ja Alvar Aalto. Parviaisen tehtaiden rakennuksia suunnittelivat mm. arkkitehti Yrjö Blomstedt ja arkkitehti K.G. Stigzelius. Johan Parviaisen ja hänen perheensä omistuksessa Säynätsalo oli 1936 tapahtuneesen konkurssiin saakka. Viimeiset vuodet, 1925-1936, tehdasta johti Hanna Parviainen, Suomen ensimmäinen naispuolinen kauppaneuvos. Konkurssin jälkeen omistajaksi tuli Suomen Pankki ja 1946 Enso Gutzeit Oy. Säynätsalon seurakunta perustettiin 1920-luvun alkupuolella ja seurakunnan kirkon kustansi tehtaiden pääomistaja Hanna Parviainen. Arkkitehti Armas Lindgren suunnittelema 400 hengen kirkko vihittiin käyttöön loppiaisena 1927. Kunnallishallinnollisesti Säynätsalo erotettiin Muuramesta 1924 ja 1935 siihen liitettiin Lehtissaari ja Muuratsalon pohjoisosa. Säynätsalon kunnantalo rakennettiin 1949-1952 Alvar Aallon piirustusten mukaan. Säynätsalosta tuli osa Jyväskylää kuntaliitoksen yhteydessä 1993. Enso-Gutzeitin yhtenäiset rivitalo- ja omakotialueet rakennettiin 1940-luvulla tehtaan työntekijöille. Yhtiön arkkitehdit Karl ja Margaretha Stigzelius suunnittelivat rakennukset, jotka olivat Enson omaa tuotantoa. Lisäksi Stigzeliukset laativat Lehtissaaren asemakaavan 1947. Yhtiö myös avusti työväkensä omatoimista rakentamista. Muuratsalon vanhimmat omakotialueet rakennettiin omina kokonaisuuksinaan. Muuratsalon Haikka 1920-luvulla, Abessinia 1930-luvulla, Satasarvisen etelä- ja pohjoisranta sekä Vuorenlahti 1940-luvulla ja Uohuanlahti 1950-luvulla. Saarien välinen liikenne hoidettiin aina 1930-1940-luvulle saakka veneellä. Säynätsalon ja Lehtisaaren välinen riippusilta valmistui 1957 professori Bruno Kivisalon suunnittelemana. Lehtisaaren ja Muuratsalon ensimmäinen silta rakennettiin 1938, pengerretty betonirakenteinen silta valmistui 1983. |
||
| Lisätietoa | ||
| Wäinö Aaltonen, Aulis Blomstedt, Säynätsalon sankarihauta. Arkkitehti 1949.
Alvar Aalto, Kunnantalo, Säynätsalo ja Koetalo, Muuratsalo. Arkkitehti 1953. Nils Erik Wickberg, Suomen rakennustaidetta. Helsinki 1959. Päivi Andersson, Säynätsalon rakennusinventointi 1987. Riitta Nikula, Armas Lindgren 1874-1929 Arkkitehti Architect. Suomen rakennustaiteen museon monografiasarja. 1988. Vilhelm Helander ja Simo Rista, Suomalainen rakennustaide. 1989. Matti Rautjoki (toim.), Säynätsalo. Päivät seutuvilla Päijänteen. Säynätsalolaisten kirja. 1994. Päivi Andersson, Säynätsalon kulttuurihistorialliset arvot ja niiden säilyttäminen 21.11.1995. Kaavoitusta varten tehty selvitys. Keski-Suomen museo. Marjo Holma, Päivi Lukkarinen (toim.), Alvar Aalto, Muuratsalon koetalo. Alvar Aalto museo 1996. Do.co.mo.mo. Modernismin merkkiteoksia Suomen arkkitehtuurissa. Alvar Aalto Akatemia, docomomo Suomi-Finland ry, Suomen rakennustaiteen museo. Helsinki 2002. Jussi Jäppinen (toim.), Viestejä maisemassa, keskisuomalainen kulttuuriympäristö. Jyväskylä 2006. Marja Terttu Knapas ja Soile Tirilä, Suomalaista kirkkoarkkitehtuuria 1917-1970. Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 30. Helsinki 2006. Taru Jokela, Säynätsalon Haikka. Säilyttävän asemakaavan periaatteet. Diplomityö (painamaton). Teknillinen korkeakoulu, arkkitehtiosasto, Espoo 2008. |
||
| kohteeseen sisältyy: huvila; kirkko; muu hallintorakennus; puunjalostustehdas; puunjalostustehdas; työväen asuintalo; | ||
| ympäristön nykyluonne: taajama; | ||
Säynätsalon teollisuusrakennus. Wiki Loves Monuments, CC BY-SA 4.0 Tiia Monto 2017. |
Säynätsalon kunnantalo. Minna Pesu 2006. |
Säynätsalon kirkko. Wiki Loves Monuments, CC BY-SA 4.0 Mikkoau 2016. |
| julkaisupäivämäärä 22.12.2009 | ||
| palaute kohdetiedoista | ||
| sivun alkuun | ||
SÖKALTERNATIV